perjantai, lokakuu 09, 2009

Etten vain nauttisi

On yht'äkkiä perjantai. Ja taas aurinko paistaa. Soveliaiden aikataulujen myötä ahkera viikko alkaa olla taipumaisillaan rentoon viikonloppuun. Käsillä on viimeisiä viikon hommia. Samanmoisten aikataulujen myötävaikutuksesta istun parhaillaan Baltimoren keskustassa Barnes & Noble -kirjakaupan terassilla. Oikealla puolellani ikkunan takaa näkyy akvaariomainen näky ihmisiin, joista osa nukkuu kirjansa äärellä, osa revittelee pullaa. Vasemmalla puolella näkyy palanen Baltimoren keskustan turistirysää, Inner Harboria. Ihmisiä valuu ja vöyryy tuonne ja takaisin. 26-asteen lämmössä. Silti täälläkin soittelevat poliisiautot.

Mutta lokakuinen perjantai voisi olla fiilikseltään heikompikin kuin nyt. Huomenna juoksemme tuolla vasemmalla kilpaa, molemmat tällä erää viestijoukkueessa, joka juostaan Baltimoren maratonin yhteydessä. Sen jäljestä Pontiac suuntaa keulansa kohti New York Cityä. Sitten jossain vaiheessa maanantaita tapaan Johan Wiklundin. Hänelle on vietävä huonoja uutisia siitä, ettemme pääsekään testaamaan suurlähetystön saunaa. Enpä usko, että parku pääsee kummaltakaan. Pii-paa.

0 kommenttia: