maanantai, marraskuu 02, 2009

Kiri kiri

Viimeiset pari viikkoa näillä hoodeilla alkoivat. Siis ennen kun lähdemme autoreissulle. Eilen taisi olla tämänkertaisen Amerikan reissun viimeinen kisa ja se laittaa haikeaksi. Mutta juoksuporukat haluavat kuitenkin pitää meille kaksipäiväiset läksiäiset, niin mitäs tässä haikeilemaan. Iso osa virallisista sopimuksista on laitettu päättyväksi kohta ja kämppäkin "lähtee alta" parin viikon päästä. Auto päräytetään pakattuna New Jerseyyn samalla viikolla ja jos kaikki menee suunnitellut se kokee ensimmäiset pakkasensa siitä kolmen viikon perästä.

Joulukuussa vielä palaamme tänne muutamaksi päiväksi kunhan olemme ensiksi tavoittaneet Portlandin Oregonissa. Silloin majailemme Jasonin luona. On se melkoista. Niin ja aika on suhteellinen käsite.

0 kommenttia: