U2

Eilen oli tarjolla vanha tuttavuus U2. Se oli sietämättömän hyvä ja hieno kokemus. Paikalla oli kuulemma lähes 90.000 individuaalia.

Bow Wow Wow

Keskiviikkona oli veikeä iltapäivä. Oli matkalla National Cryptological Museumiin - siis salakirjoitus, koodaus, vaklausmuseoon. Se sijaitsee ihan tämän mantereen kansallisen turvallisuuden päävalvomon NSA:n kampuksen nurkalla. Kuinka ollakaan ajaessamme museoon käännyin väärään suuntaan Visitors-kyltin ohjaamana suoraan NSA:n kampuksen portille. Portilla aksenttini paljasti oitis, ettemme ole amerikkalaisia ja tämän johdosta jouduimme hmmmm... kuulusteltavaksi.

Seuraavat 40 minuuttia kului erinäisiä tietoja jakaessa ja seurasimme sivusta kun pommikoira haisteli autoamme. Takaluukussa oli kirsikkana kakun päällä Philadelphian kiinalaiskorttelissa meille lykätyt Kiinan liput, jotka eivät sillä hetkellä näyttäneet niin hirveän hyviltä ansioluetteloissamme. Kysyivät tarkkaan maahantulolentokentät sun muut, mutta eipä siinä sen kummempia. Tilanne vain hymyilytti. Siinä ajan kuluessa huvittuneisuuden osuus pieneni vähän ja aloimme jo pohtia, että kuka tulee hakemaan meidät täällä, jos paluuta ei sillä erää olisi ollut. Eipä siinä, sillä loppujen lopuksi pääsimme lähtemään ilman seuraamuksia. Kovin siihen päälle vielä vakuuttelivat, ettei tietoja käytetä muuta kuin siihen, ettei kukaan muu pääse esiintymään meinä siellä. Mitähän sekin sitten tarkoittaa? Kuka ihme haluaisi olla minä? Nyt kun ei enää juoksukaan kulje.

Museo oli muuten aika snadi, mutta informatiivinen.

Coast2Coast

Rykäisin tuossa valmiiksi alustavan suunnitelma Coast to Coast turneelle, joka alkaa 19. marraskuuta täältä Marylandistä ja päättyy näillä näkyminen muutaman kierroksen (4971 mailia = 8000km) jälkeen Portlandiin, Oregonin osavaltioon. Nyt pitää vain löytää joku, joka ostaa Pontiacin V6:lla siellä suunnalla.

Eipä tässä sen kummempia

Nyt ovat niin rutiininomaisia nämä päivät, että en ole tänne eksynyt päivittämään mitään, eikä liene mitään sanottavakaan. Tai no, onko sitä ollutkaan. Pahoittelut joka tapauksessa teille, jotka tänne eksyvät.

Philadelphiassa vierähti viime viikonloppumme. Kuinka ollakaan siellä oli taas juoksukisaa tarjolla. Osaltani se kulki sen verran olemattomasti, että voisin harkita sitä juoksuhommien heivaamista ihan tosissaan. Ehkä mä pidän sillä vielä fyysisen olemukseni kurissa täällä. Ei vaan tuossa alkoi taas maraton kiinnostaa. Josko Berliinissä 2010 sitten kokeilisi, että vieläkö maistuu juokseminen. Tällä hetkellä ei paljoa innosta taipua lenkille, kun lihakset ovat niin vietävät kipeät. Taidankin sen sijaan mennä vähän syömään nyt.

Aijoo. Emmalle taas lisää tsemppiä!

Rock rock

Onpas se kummallista, miten riippuvainen työpäivän kulku on musiikista, jota popittaa. Nykyään mikään ei oikein suju ilman merkittävää rock-asteisuutta. Mitä raskaampaa, sitä parempi. Tähän tietenkin liittyy kotitoimiston mukanaan tuomat hyödyt eli napit kaakossa ei tunnu kuin korvissa. Se on vallankumouksellista.

Kirjoittelen parhaillaan tutkimussuunnitelmaa, tällä erää varsin olennaista sellaista. Olennaista Suomelle siis, joten homma on huisin miellyttävää. Mutta eipä tässä sen kummempia nyt. Ai niin, kummipojalle vielä synttärionnittelut.

Liikaa on liikaa?

Puolituttu juoksijakaverini bloggasi tuossa äskettäin, että pyhittää seuraavan vuoden ajan kunkin kuukauden jonkinasteiseksi kulutustapojen muuttamiseksi. Varsin kiehtova ajatus. Molemminpuolin erinäisiä puritaaneja lienee mieli eri siitä, että onko kuukausi nyt mitään, mutta lienee se ääripään normaali mielentila.

Niin tai näin mutta Ben (ja vaimonsa) joka tapauksessa päätti, että syyskuussa ei kulu alkoholia pätkän vertaa ja lokakuussa alkaa kotonurkkien siivous. Marraskuu olisi itselleni erinomaisen vaikea, sillä televisio ja elokuvat ovat tuolloin "no-no" heidän luona. Joulukuussa kun vielä internet mykistyisi, olisin sekoamisen partaalla heti kuun ensimmäisenä aamupäivänä. Trust me.

Tammikuussa loppuun lihan syöminen. Tämä olisi silkkaa raastoa. Helmikuussa ei syödä mitään muiden valmistamaa ruokaa. Maaliskuussa loppuu turha kulutus, ja valuuttaa ei valu silloin kuin asumiseen ja ravintoon. Huhtikuu olisi monen tämän maan asukkaan hyvä oppia, sillä roskaaminen ottaa tuolloin loppuakseen. Tilalle tulee kierrätys. Toukokuussa on tarjolla toinen paikallisesti aika mahdoton visio, lähes utopistinen sellainen, päätöksensä olla käyttämättä mitään kuljetuskeinoa, joka kuluttaa öljyä. Täällä on harvinaisen vähän tilaa ja kunnioitusta jalkakulkijalle tai pyöräilijälle. "Köyhiä lienevät kun pitää olla ulkona ilman autoa", lienee vallitseva ajatus. Toisaalta autossa ei enää tule niin helposti ryöstetyksi tai likvitoiduksi, niin silläkin sitä perusteltaneen. No, kotiin vain terveisiä, että on täällä ihan turvallista silti.

Kesäkuun päätös on kiehtova, olla kuluttamatta aikaa turhaan. Päätöksen takana on lupaus tehdä kuun jokaisena päivänä jotain vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyö onkin täällä suunnalla täysin eri arvossa kuin mihin olimme tottuneet. Ehkä siinä olisi oppia sinne suuntaan.

Heinäkuu olisi meille helppo homma: puolivalmisteiden ja esivalmistettujen ruokien syömättömyys. Monelle monimetriset pakastekaapit ovat osa taivasta ja ruuanlaittamiseksi nimetään toimenpide kun uuni tai mikro lämmittää pakastepizzan lämpimäksi letuksi ihraista juustoa. Moni on täällä kova poika leipomaan samalla metodilla.

Elokuussa ei heillä syödä mitään, mikä on valmistettu yli 100 mailin päässä. Tuo on siis lähiruuan määritelmä tässä kohdin. Moinen päätös pitäisi monen varsinaissuomalaisen maanviljelijänkin leivän kanssa, jos Espanjan kurkut jäisivät niille sijoille. Vuoden päästä syyskuussa heille vallitsevat kaikki vuoden aikana kokeillut muutokset. Paitsi lihansyönti sillä Ben on tähtäämässä kovaan aikaan Chicagon maratonille lokakuussa.

Jospa komppaisin Beniä. Aloitan lopettamalla turhan ruikuttamisen.

Haloo Suomi

Tajusin yht'äkkiä ihan oikeasti, että paluu Suomeen alkaa häämöttää aina vain lähempänä. Kaksi vuotta on näemmä kovin lyhyt aika. Onhan tässä vielä kaikenlaista edessä, mutta enpä sitä nyt kiellä hyväksymästä, että tulen kaipaamaan montaa asiaa ja ihmistä tältä reissulta.

Se tutkimussuunnitelma on kuosissa. Uutta sitten vain putkeen.

Sillä välin...

Täh?

Se on muuten niin, että aika etenee joinain hetkinä ällistyttävästi. Pysähdyin tässä huomatakseni, että kello 12.00, eikä tutkimussuunnitelma ole vielä ihan kuosissa. Hypoteesit on jo isketty sinne ja vielä pikku lopputuunaus odottaa tekijäänsä. Roikuin kuitenkin samalla netissä 1.5 tuntia lukien nykyisellä kotiseudullamme aiemmin asuneen suomalaisperheen elosta. Vaikkei meillä olekaan lapsia tässä mukana, niin muutoin varsin samanlaisia kokemuksia näytämme jakaneen.

Vaan nyt on aika Cage the Elephantin puskea tämä päivä kohti illan metsälenkkiä. Pojat uhkuvat kovaa kuntoa ja mulla katosi usko koko juoksuhommiin, niin illan ryskäämisestä tulee mielenkiintoista. Onneksi en enää lupaa eksyä sinne. Tosin Izzyn kommentit eilen hänet tavattuani lämmittävät vieläkin, niin mikäs tässä kohti niitä oikeita veteraanisarjoja.

Aijoo, täälläolossa parhaaksi puoleksi nostan sen, etten ollut VAHINGOSSAKAAN kuullut sen yhden epätoivoisen suomalaisjulkkiksen tyhjänpäiväistä biisiä, jota ei kuulemma enää tulla esittämään livenä. Aamulla se ja vain se biisi soi päässä, mutta nyt oikea musiikki on pyyhkinyt tuon kamaluuden kauas pois. Ehkä maailmassa on sittenkin oikeudenmukaisuutta.

Nousua

I'm back baby! Kävin tänään ulkoilemassa. Ei se niin kettumaiselta tuntunutkaan. Kelikin on yht'äkkiä kuin Suomen suvena. Aamulla +14 ja iltapäivällä vajaa 30 plussaa. Valitsin noista kahdesta sen, että nukuin aamulla pitkään, seiskaan asti ja kävin ulkona vasta lämpimällä. Huomenna kait palaa kehiin taas normaali keli.

Uusi tutkimussuunnitelma on muuten valmis huomenna - piste. Sitten se lähtee kommenteille Englantiin. Sen jälkeen katseet suuntautuvat taas GMU:n ja vähän Minnesotankin suuntaan.