Mitä mittään

On aika lyöty olo.

Suomi

Astun huomenna lentokoneeseen, jonka edistämänä pääsen näkemään isääni sairaalaan tiistai-iltapäivällä. Amerikan turnee on siis tällä erää tiivistetty ja paketissa, eikä nyt tarvitse enää miettiä mitä tehdä.

On the Road

Tien päällä täällä, mutta suunnitelmat avautuivat tänään. Kuulin kotoa, että isä on saanut aivoinfarktin ja on nyt sairaalassa. Odottelen tietoa ja päätöstä siitä jatkammeko matkaa vai lennänkö Atlantasta Suomeen. Nyt näyttää siltä, että päätös menee ensi viikolle kun asiasta tulee tarkempaa tietoa. Nyt ajattelen vain parantavia ajatuksia.

Vihdoinkin

Eilen paukahti kauan odottamani review-palaute Zoltanin ja mun paperiin. Pari aiemmin epäilemääni ongelmakohtaa pitää vielä ratkoa ja revisiota sitten tiskiin. Onneksi ehdimme pitää vielä pikapalaverin huomenna Arlingtonissa. Osallistun viimeiseen seminaariin tällä reissulla.

Muutoin alkaa aika valmista. Kamatkin ovat suurin piirtein pakattu ja musta auto odottelee kuumeisesti New Jerseyn matkaa. Sitten ensi keskiviikkona valkoinen auto pääsee vauhtiin ja kohti Atlantaa. Se alkaa olla tämän reissumme viimeiset hetket tarjolla...

Viimeinen viikko töitä

Nyt se koitti. Viimeinen työviikko ennen Suomeen paluuta alkaa. On mulla tosin aikaa vielä Atlantassa vääntää juttuja, mutta nyt on vielä vakaa nettiyhteys ja pöytä tarjolla. Pöytää ei muuten olisi, jos craigslist:n ostajaehdokkaat tulisivat ihan paikan päälle asti ostelemaan, eivätkä vain lupaisi tulla.

Kaikkinensa muutto on hyvässä aikataulussa, kun kaikki tavarat ovat pääasiassa jo pakattuna. Kävimme vielä eilen ulkoiluttamassa fillareita kun kerran oli tarjolla yllättävät +20 astetta. Sellainen keli on ensi suvena melkoinen erikoisuus?

Kirjavaa eloa

Elämä on täällä kaksijakoista. Toisilla on, toisilla ei niinkään. Osa porskuttaa, vaikka talouden ja kulutuksen pitäisi olla pahassa jumissa. Välissä ei ole oikein ketään, ja jälkimmäisillä on sietämätöntä. Täälläpäin ääripäät ovat näkyvissä Baltimoren länsi- ja itäpuolilla, siis erityisesti se puoli, jolla ei ole. Niillä seuduilla päädytään valitettavan usein tälle listalle:

Murder count (as of 11/4/2009)
2009: 187
2008: 234
2007: 282
2006: 276

That's Baltimore for you.

Commuting sucks

Eilen kävin moikkaamassa Zoltania viimeisen kerran ennen seuraavaa. Odottelemme toisen kierroksen kommentteja journalista ja samalla viestiä Babsonista, notta tapaammeko jo Lausannessa ensi suvena. Eipä se nyt niin haikealta tuntunut, kun tähän ei yhteistyö kuitenkaan pääty.

Vielä vähemmällä haikeudella tulen muistelemaan liikenneruuhkia. Niin eilen kuin maanantainakin istuin yhteensä viitisen tuntia liikenteessä, joka ei liiku juuri minnekään. Keskellä päivää. That's sucks. Elvistelinkin eilen lenkillä, että ensi vuonna työmatkaan kuluu 10 minuuttia ja se sujuu fillarilla. Jätkät olivat taas leuka auki.

Tiedoksi sitten vielä teille muutamalle, että avaamme tulevalle reissullemme oman blogin osoitteeseen: http://lastdaysofpontiac.blogspot.com/

Kiri kiri

Viimeiset pari viikkoa näillä hoodeilla alkoivat. Siis ennen kun lähdemme autoreissulle. Eilen taisi olla tämänkertaisen Amerikan reissun viimeinen kisa ja se laittaa haikeaksi. Mutta juoksuporukat haluavat kuitenkin pitää meille kaksipäiväiset läksiäiset, niin mitäs tässä haikeilemaan. Iso osa virallisista sopimuksista on laitettu päättyväksi kohta ja kämppäkin "lähtee alta" parin viikon päästä. Auto päräytetään pakattuna New Jerseyyn samalla viikolla ja jos kaikki menee suunnitellut se kokee ensimmäiset pakkasensa siitä kolmen viikon perästä.

Joulukuussa vielä palaamme tänne muutamaksi päiväksi kunhan olemme ensiksi tavoittaneet Portlandin Oregonissa. Silloin majailemme Jasonin luona. On se melkoista. Niin ja aika on suhteellinen käsite.