Meillä on todella sairas maailma.
Hyvin moni ikätoverini on jättänyt lapsuutemme yhden parhaista asioista kokonaan taakseen. Lauantaisin mahtavat laiskotteluhetket vietettiin olohuoneessa, aamuisin ja iltaisin, TV-ruudun ääressä. Yleensä jopa koko perheen voimin. Aamuisin katsottiin lastensarjoja ja iltaisin koko perheen viihdettä, joista kyseistä perinnettä kantaa enää kaksimielisyydellä pilattu Putous.
Ne olivat aikoja ne. Lauantaiaamut ja -illat soljuivat oikein mukavasti katsellessa milloin mitäkin hassua ohjelmaa. Tämän päivän olohuone, TV ja perhe ei ole enää täysin sama käsite suoratoistopalveluiden tuotua tuhansia sarjoja ja elokuvia halpaan hintaan. Enää ei mennä videovuokraamoon hakemaan samaa elämystä, kun voi katsoa vaikkapa kolmekin elokuvaa muutamalla hiirenpainalluksella.
Älkääkä ymmärtäkö minua väärin, en minä sitä aikaa oikeastaan kaipaa, helpompaahan se on tänä päivänä. Tosin muistelen lämmöllä sitä aikaa, kun TV:n ääreen pysähtyi koko perhe. Se oli loppujen lopuksi hyvin sosiaalista touhua, se.
Mutta mitä on käynyt televisiolle, tuolle vanhalle perinteelle, jonka ääreen perheet minun nuoruudessani kokoontuivat laiskoina aamuina ja iltoina?
Se on hukutettu karseiden ohjelmien mereen. Seksistä, avioliitosta, työstä, kaikesta on tehty viihdettä. Jopa sohvalla istumisesta on tehty viihdettä "Sohvaperunat"-TV-formaatissa. Kaikki, mistä saa väännettyä tosi-Tv:tä on väännetty. Ja väännetään edelleen.
Minusta tuntuu, että sen junan hiilenä toimi aikoinaan ohjelmat, joissa yksityishenkilöt luopuivat juuri siitä, yksityisyydestään. Näytettiin sitä "oikeaa elämää", vaikka todellisuudessa sensuroitiin ja tiputettiin kaikki tylsäksi nähdyt asiat ja mehusteltiin kaikella, millä nyt vain voikaan mehustella. Silloin oli Suomen TV:ssä mm. Suomen Robinson ja Big Brother, jotka ainakin minun silmissäni repivät tosi-TV-maailmaa siihen pisteeseen, missä se nyt istuu. Vaikka toki paheksuttavia, herkullisen draamantäytteisiä ohjelmia olikin tullut muista maista, erityisesti USA:sta, jo ennen Suomi TV:n teini-iän kapinaa.
Nykyään onkin sitten kaikenlaista; ensitreffejä alttarilla, sokkoasuntokauppoja, Aatamit etsivät Eevojaan alasti paratiisisaarilla, houkutuksellisia ja rakkaudenhakuisia saaria ja selviytymissaaria. Kysellään, että haluatko miljonääriksi, tiedätkö mitä lapsesi tekisi, kisaillaan kaikki vastaan yksi-periaatteella, vedetään pajatsoa isommilla efekteillä. Rempataan julkkisten koteja, katsellaan poliisien, tullityöläisten ja pelastushenkilökunnan arkea.
Ja kaikki tämä, jotta saadaan katsojia. Kaikkea tehdään rahan, suosion ja etenkin sen huomion eteen. Ihmisten halua menestyä ja olla tunnettu käytetään kierosti hyväksi ja revitellään toisten huono-onnisuudella, suruilla ja haasteilla tavallisten tallaajien persoonia ja luonteita rikki.
Pahempaa on kuitenkin katsojien reaktiot ja tapa hyväksyä nämä ohjelmat. Kommentoidaan "anonyymisti" omalla nimellään, miten hirveitä tyyppejä televisiossa on, kunnes se oma jälkikasvu osallistuu leikkiin mukaan. Parjataan, sorvataan ja haukutaan unohtaen kokonaan se, että se tyyppi siellä televisioruudussa on myös ihminen. Tästä jos huomautetaan, saa osakseen olankohotuksia ja toteamuksia kuten "ei se sinne olis mennyt, jos se ei kestäis" tai "mitäpä lähti hommaan mukaan, olipa tyhmä".
Me elämme sairaassa maailmassa. Me pidämme tavallista elämää viihteenä ja kun paratiisisaarille viedään porukkaa hirvein päästöin tuhoamaan sen paikan ekosysteemiä ja teettämään paikallisilla suoranaista orjatyötä, koska "se on halvempaa työvoimaa siellä, ne on tottuneet siihen tasoon".
Miten tämä saataisiin loppumaan?
Minun mielestäni voisimme lopettaa kaiken sellaisen katsomisen, tukemisen ja oheistuotteiden ostamisen. Ei tueta sairautta, jota emme osaa hoitaa.
- Nanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti